[ Deutsch ] [ English ] [ Français ] [ Nederlands ] [ Dansk ]

Buckfast Kannan Alkuperä

— Veli Adamin konekirjoitetun dokumentin mukaisesti —
        Tekstin on suomentanut Juhani Lundén.

1915 : Tämä oli viimeinen vuosi jolloin meidän alueella vielä esiintyi kotoperäistä mustaa mehiläisrotua, ennen kuin Wight saaren epidemia hävitti sen lopullisesti. Syksyllä tämän alueen mehiläishoidon neuvoja ennusti, että ensi kevääseen mennessä mahdollisesti kaikki mehiläiset kuolisivat.
Meidän 46 pesästä 16 selviytyi talvesta. Selviytyneet olivat joko puhtaita italialaisia (Ligurian) tai niiden risteytyksiä.

1916 : Jaokkeiden ja Italian tuontiemojen avulla kuntien määrä nostettiin takaisin 46 pesään.
Kotoperäisen mehiläisen häviämisen jälkeen taudista ei enää näkynyt oireita.

1917 : Maan hallitukselta tulleen pyynnön johdosta kuntien määrä lisättiin sataan. Tarvittavat emot kasvatettiin siitä kannasta, joka selviytyi talvesta 1915 – 1916.

1918 – 1919 : Näiden kahden vuoden aikana lähetettiin satoja jaokkeita ympäri Britanniaa, jotta voitaisiin korvata Wightin saaren epidemian tappioita.
Tarvittavat emot kasvatettiin epidemiasta selvinneestä kannasta. Vuonna 1919 kasvatettujen emojen joukossa oli yksi emo, jossa oli kaikki haluttavat ominaisuudet niin italialaiseta kuin alkuperäisestä mustasta mehiläisestä. Tämä emo nimettiin sittemmin Breeder No. B-1, ja se on nykyisen kannan lähtöpiste.

1920 : Breeder No. B-1 emosta kasvatettiin 1920 lähemmäs sata emoa. Yhtä paljon kasvatettiin emoja myös Nicosiasta Kyprokselta tuodusta emosta.

1921 : Breeder No. B-1:n jälkeläiset ylittivät kaikki odotukset 1921.

1922 : Kahdesta Breeder No. B-1:n tyttärestä otettiin toukkia emonkasvatukseen. Toisen – No. B-2 – tyttäret osoittautuivat sisuspunkille vastustuskykyisiksi, kun taas sisaremon, No. B-3, tyttäret osoittautuivat äärimmäisen alttiiksi sisuspunkille. Alttius sisuspunkille oli niin suurta, että tuskin yhtään pesää, jossa oli B-3:n tytär emona, selviytyi talvesta 1922 ­ 1923.

1923 – 1924 : Emonkasvatukseen käytettiin näinä kahtena vuotena melkein yksinomaan Breeder B-2:ta. Vuonna 1924 pieni erä kasvatettiin emosta, jonka W. Herrod-Hempsall toi mukanaan Yhdysvalloista. Tämä emo edusti kantaa, jonka piti olla Pohjois-Amerikan parasta kantaa.

1925 : Breeder No. B-4 = .24 – B-2 x ?
Breeder HH = .24 – HH x ?
Kuhnurit :
Daughters of breeder No. B-2 ; GP.= .19 – No. B-1. x N.N.

1926 : Breeder No. B-4 = .25 – B-4 x B-2
Breeder No. HH = .25 – HH x B-2
Kuhnurit :
Breeder No. B-4:n tyttäriä ; GP.= .24 – No. B-2 x N.N.

1927 – 1928 : Breeder No. B-278 = .25 – No. B-4 x B-2
Kuhnurit :
Breeder No. B-4:n tyttäriä ; GP.= .25 – No. B-4 x B-2

……..

Huom :
Paritustarha perustettiin kesäkuun 1.pv 1925.
Kaikki emojen pariutumiset olivat vapaita ennen vuotta 1925.

Sisuspunkki :
Breeder No. B-3 ja sen jälkeläiset, jotka osoittautuivat äärimmäisen herkäksi sisuspunkille, tapettiin.
Samoin tehtiin kaikille HH emon jälkeläisille. Tämän kannan äärimmäinen herkkyys voitiin havaita ja tieto vahvistaa vuonna 1959, jolloin pesissä oli v. 1958 USA:sta tuodun samaan kantaan kuuluvan emon jälkeläisiä.

Muut siitosemot :
Tänä jalostuksemme alkuaikana käytettiin myös muita emoja siitokseen, mutta jos niiden jälkeläistössä ei ollut mitään erityisen arvokasta tai mielenkiintoista, näiden emojen tietoja ei ole tallennettu.

……..